Oon tekopyhä, en tunne olevani oma itteni. Nauran jutuille jotka ei ees oo hauskoja, suostun tekoihin jotka ei ees kiinnosta mua. Joku muu on ottanu vallan, joku muu päättää. Ajattelen itsemurhaa hymy huulilla, oon jopa meinannu puhua siitä itsekseni.. En onneks lipsauttanu, vaikka olinkin yksin silloin. Mä katon mun äitiä nykyään silmiin ja jaksoin käydä siskon kaa kaupoilla tänää ku tulin leiriltä kotiin. Iloisen hetken jälkeen palaa taas itsemurha mieleen.. Syyttävä ääni huutaa mun päässä et miks oon ilonen?! Miks nauran?! Ei saa nauraa!!.. Se huutaa aina sen jälkeen kun oon hetkenkin hymyilly.. Jos kävelen vierasta miestä vastaan, kuten tänään koiralenkillä, se huutaa mulle "katse alas, hymy huulille ja nopeesti ohi!!!" Niissä hetkissä katoan ihan kokonaan.. Mua pelottaa niin paljon. En kyl ees tiiä miks pelkään. Mähän halusin sitä mitä ne miehet teki mulle viime kesänä!! Mä en koskaan sanonu ei! Joten miksi helvetissä mulla ois oikeus pelätä. Kukaan ei tehny mulle suurta pahaa, mä oon se paha ja hirvee ihminen... Mun pitäis tappaa mun päässä huutava ääni. Samalla mä kuolen. Mut sehän ois vaan hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti