survivor

Kaks viikkoa meni "sumussa". Ainoa asia mitä mietin oli että oikeudenkäynneistä pitää selviytyä, ja niin mä selviydyin. Tältä vuodelta kaikki oikeudenkäynnit on takanapäin. Ens vuonna tulee viel yks oikeudenkäynti, mut sitä ei saa ajatella nyt. Nyt keskitytään ilosiin ja positiivisiin juttuihin. 

Nyt juhlitaan, koska mä oon selviytyjä.

lumipallo pään sisällä.

Itsemurha-ajatukset ja ajatukset viiltelystä pyörii mun päässä niinkuin iso lumipallo, ne tunkeutuu hetkiin joissa teen jotain kivaa mistä tykkään, ne sekottaa mun ajatukset jos yritän keskittyä ja ne estää mua tekemästä asioita mitä ennen tein mielelläni.

Moni ammattilainen sanoo, että oikeudenkäyntien jälkeen olo helpottaa ja on helpompi keskittyä tuleviin kivoihin juttuihin kun ei enää tarvitse ajatella tulevia oikeudenkäyntejä.. Musta huonoina hetkinä tuntuu, että mä en jaksa enkä pysty odottaa niin pitkään, sillä mä en edes tiedä millon viimeinen oikeudenkäynti on.. Ajatukset itsemurhasta ja viiltelystä leviää kokoajan mun pään sisällä.  Ikävät ajatukset vaatii kokoajan enemmän aikaa vuorokaudesta, mun energiasta ja jaksamisesta. Mä pelkään, että kohta tulee se hetki, jolloin mä lopetan taistelun ja yrittämisen.. 

Mä pelkään, että mä luovutan.

ensimmäinen ja toinen

Mitä sen jälkeen? Mitä huomenna? Mitä viikonpäästä? Mitä jouluna?

Näihin kysymyksiin ei tarvitse vastata nyt. Ne tapahtumat tulee ajallaan. Pitää elää tässä hetkessä. Pitää muistaa mitä hyviä ja huonoja asioita on nyt käsillä. 

Tänään oli 2 ekaa oikeudenkäyntiä. Mua jännitti tosi paljon. Mua ei oo varmaan koskaan jännittäny niin paljon.. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä aamulla mun jännitys näky ylivireytenä ja positiivisuutena joka ei tuntunut omalta, tätä ylivirittynyttä osaa minussa mä oon alkanu kutsuu maskiksi. Maski kuvaa tunnetta mikä ei ole sillon mun oikea tunne. Maskin taakse piiloutuu mun oikea senhetkinen tunne ja olotila.

Iltapäivällä toisessa oikeudenkäynnissä en enää jaksanut pitää maskia yllä. Mä itkin tosi paljon. Annoin kaikkien, hyvien ja huonojen, tunteiden tulla. Itkun pidättäminen ja reippaan esittäminen käy pitkän päälle niin raskaaks et ei sitä kestä kukaan. Tai en mä ainakaan kestä, ja tänään mä huomasin että ei tunteiden näyttäminen haittaa. Se helpottaa oloa. Ja niin mä yritän toimia seuraavissakin oikeudenkäynneissä.

Pitäkää peukkuja <3

lasketaan päiviä, tunteja, minuutteja...

Mä oon tottunu odottamaan. Oon viimesimpien kuukausien aikana ehtiny tottuu siihen ajatukseen, että oikeudenkäynnit tulee jossain vaiheessa ja mun pitää mennä sinne.. Mut nyt, kun oikeudenkäynteihin lasketaan päiviä, niin tää on koko juttu on ihan erilailla mielenpäällä, ihan erilaisena ajatuksena. Muutamassa päivässä pitäis opetella kestämään ja käsittelemään kaikki uudet ajatukset joita lähestyvät oikeudenkäynnit tuottaa.. Se on tosi raskasta ja stressaavaa. 

Jokainen on varmaan joskus harrastanu liikuntaa niin reippaasti et sen jälkeen on ihan puhki, ajatus ei kulje eikä jaksa tehä mitään. Sellanen fiilis mulle tulee oikeudenkäyntien ja kaiken muun mun päässä pyörivän ajattelusta.. Kaikki  mun perheenjäsenet ja varsinkinkin iskä on kannustanu mua olemaan ajttelematta ja huolehtimatta tulevien viikkojen ohjelmasta ja oikeudenkäynneistä. Kyllä mä itekkin tiedän ja ymmärrän, et siten mun päivät ja yöt sujuis varmasti paremmin.. Mä oon aina ajatellu paljon, joten varsinkin nyt vaikeiden ajatusten poissulkeminen tuntuu mahdottomalta.

Kirjottelen taas kun jaksan.

heikko minä..

"Mitää ei tapahtunu"

- mies

Muutama kuukaus sitten mä ajattelin, että mä oon syypää tähän kaikkeen, mä oon vastuussa hyväkskäytöistä ja mun ois pitäny olla kertomatta kenellekkään...Mutta nyt, kun oon lukenu niiden miesten esitutkintapapereita ja nähny millasta paskaa ne puhuu musta ja väärentelee tapahtunutta.. Mä oon pikkuhiljaa alkanu tajuta, että aikuinen on vastuussa. Aikuinen ei sais tehdä lapselle niin.. Sen ajatteleminen ja tajuuminen saa mut tosi surulliseks.. Olinko mä oikeesti niin heikko, että joku ällöttävä pedofiili sai mut kieputettua oman sormensa ympäille?.. Ilmeisesti.. 

19.

19päivää, 19yötä.. Ihan sama miten sen kirjottaa.. Jokaisella tavalla se kuulostaa ihan yhtä hirveeltä. 

En koskaan ajatellu, et mä pystyisin laskee päiviä ekaan oikeudenkäyntiin, et mä oisin elossa sinne asti.. Mut tässä mä oon ja lasken. Hah. Se saa mut kuulostamaan joltain sankarilta, jonka kaikki esteet on takana.. Enään pieni puristus edessä ja sit kaikki on ohi.. Ei, ei se niin mene.. Mulla on edessä 1,5kuukauden helvetti eikä mikään "pieni puristus"..

Totta kai mä oon tienny et oikeudenkäynnit on tulossa ja oon ajatellu niitä tosi paljon. Mut nyt, kun niihin pystyy laskemaan päiviä.. Se tuntuu epätodellista.. Se tuntuu ihan hirveeltä! Osa musta on jotenkin huojentunu, mut suurin osa musta on kauhuissaan. Suurin osa musta pelkää. En vaan vielä tiedä, että mitä..