päätös.

Viikko sitten, kun tulin tapaamasta terapeuttiehdokasta, päätin että en halua enää mennä terapiaan.
En halua terapiaa, en tarvitse sitä. Pärjään ihan hyvin ilman sitä, ja vaikka en pärjäisikään, niin ihan sama. Kukaan terapeutti ei voi olla yhtä hyvä kuin mun vanha terapeutti. Enkä mä halua alkaa käsittelemään mun asioitani jonkun uuden terapeutin kanssa.
Tällä mennään ainakin nyt. Ehkä mä vielä joskus hakeudun terapiaan, mutta en ainakaan nyt lähiaikoina.

En etene

hmm.. No sen verran oon päässy asioissa eteenpäin, että ilmotettiin äidin kanssa sille terapeutille jonka luona ehdin käydä kolme kertaa, että en jatka työskentelyä hänen kanssaa. Terapeutti vastasi niinkuin olin ajatellutkin.. Hän olisi halunnut tavata vielä kerran ja puhua minun kanssa miksi en halua jatkaa työskentelyä hänen kanssaa. Minä olin kuitenkin jo päättänyt, että en halua tavata häntä enään. Eli terapeutin etsintä jatkuu.. Olen maanantaina menossa tapaamaan uutta terapeuttiehdokasta. Saa nähdä mitä siitä tulee..

Tänään kirjoitan minua jo pitkään häirinneestä asiasta, etenemisestä.
Vanha terapeuttini pyörii mielessäni päivittäin, muistan hänet ihanana ja hyväsydämisenä ihmisenä. Ehdin olla hänen asiakkaana yli vuoden kunnes hän ilmoitti että ei jatka enää samalla työpaikalla, joka tarkoitti meidän terapiasuhteen loppumista.
Terapiasuhteemme loppui haikeilla mutta hyvillä mielin. Mutta nyt, kun minä etsin uutta terapeuttia, en voi olla ajattelematta vanhaa terapeuttiani. Totuin vanhan terapeuttini tapoihin olla, puhua ja tehdä ja nyt vertaan kaikkia uusia terapeuttiehdokkaita häneen. Tuntuu, että kukaan ei voi olla yhtä hyvä kuin hän. Kukaan ei voi ymmärtää minua niinkuin hän ymmärsi. En etene mihinkään, kun en osaa päästää menneestä irti.

Pidän, njääh, en pidä.. mistään

Kirjoitin edellisen, tänään postatun, blogipostauksen todella kovan ahdistuksen kynsissä ja sen varmaan huomaa tavasta jolla kirjoitin.. Otin noin 20min sitten rauhoittavia ja nyt lääkkeet alkaa pikkuhiljaa vaikuttamaan. Ajatuksenjuoksu hidastuu, ajatukset selkeentyy ja hysteerinen itku lakkaa. Niin paljon tunteita, mut ei ketään jolle haluisin kertoa niistä. Se on raskasta....

Oon käyny nyt 3 kertaa tapaamassa uutta terapeuttia. Ekalla kerralla hänestä sai todella hyvän kuvan. Tokalla kerralla hän ei vaikuttanut niin kivalta kuin ensimmäisellä tapaamisella. Tänään kun kävin siellä, en pitänyt hänestä ollenkaan. 

En pidä siitä tavasta millä hän puhuu, ei sillä että hänen puhetavassaan olisi oikeasti mitään vikaa.. Vika tässä taitaa olla se, että hän ei ole sama ja samanlainen henkilö kuin ensimmäinen terapeuttini oli.

Pidin ensimmäisestä terapeutistani todella paljon. Hän oli hyväsydäminen ja erittäin ammattitaitoinen henkilö. Hänen kanssa oli helpottava puhua vaikeistakin asioista. Hän kuunteli ja auttoi minua. Totuin käsittelemään asioita hänen kanssaan, ja nyt kun pitäisi aloittaa terapiasuhde jonkun muun kanssa.. Se tuntuu ihan helvetin vaikealta.

Tekee mieli luovuttaa ihan kaiken kanssa. Koulu tuntuu turhalta. Elämä tuntuu turhalta.

viiden tähden pettymys

Mulla on paha olla. Oon niin pettynyt itseeni. 

Pitkästä aikaa mieleen tulee itsemurha. Tekee mieli viiltää. 

Mikään ei oo hyvin, mut ei mulla oo varaa valittaa koska mä en tee asialle mitään. 

Mä en jaksa etsiä kavereita, mä en jaksa itseäni.

sekaisia ajatuksia

"Kävelen kauppakeskuksen kiireisellä kävelykadulla. Pikkuhiljaa askeleeni pitenee ja jämäköityy. Kädet heiluvat vapaasti kävelemisen tahtiin. Olo on rentoutunut.
Katselen iloisia ja juttelevia ihmisiä. Näen hymysuisia tyttöporukoita juttelemassa keskenään ja tiedän, että jonain päivänä minäkin olen osa jotain porukkaa. Hymyni ulottuu lähes korviin asti.
Jotain hyvää on vihdoin tapahtunut."

Yllä lukee ajatuksia eiliseltä. Kirjoitin fiilikset muistiin ja halusin tehdä jo eilen uuden päivityksen blogiin, mutta väsyin illalla todella nopeasti ja päätin kirjoittaa postauksen tänään.

Kirjoitin fiilikseni muistiin mielestäni hyvästä syystä. Eilen tapahtui jotain, mitä ei ole tapahtunut minulle yli vuoteen. Keskiviikkoiltapäivänä päästyäni koulusta, vietin ensimmäistä kertaa noin pitkään aikaan vapaa-aikaa koulusta saamani ystävän kanssa. Se tuntui ihmeelliseltä. Välillä oli vaikea keksiä sanottavaa ja välillä taas en osannut pitää suutani ollenkaan kiinni :D

Eilen oloni oli todella hyvä, itsevarma ja toiveikas. Ajattelin, että nyt alkaa minun uusi elämä, nyt minusta tulee rohkea. Nyt minä alan taas saamaan kavereita. Se ei kuitenkaan mennyt niin.
Tänään, kun heräsin, olo oli epävarma ja pelokas. Kaduin hieman eilistä innostumistani uudesta ystävästä, sillä nyt näen ja ajattelen eilen tapahtunutta mukavaa hetkeä toisin silmin. Ajattelen kaverisuhteen syntymistä edelleen toiveikkaana, mutta itsevarmuus ja hyvä olo puuttuvat. Tänään en juurikaan puhunut uuden kaverini kanssa, sillä mua pelottaa. Entä jos en osaakkaan olla hyvä kaveri.. Entä jos puhun liikaa omista asioista ja karkotan kaverin pois.. En haluu tehdä virheitä..