8

Pieni pohjustus tähän alkuun..

Kun aloitin terapian vuonna 2014 helmikuussa, lupasin sitoutua useamman vuoden kestävään aiheeltaan vaikeaan terapiasuhteeseen. Pikkuhiljaa tutustuttiin terapeuttini kanssa toisiimme ja jo muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen välillemme oli syntynyt vahva luottamussuhde. Kävin tunnollisesti kerran viikossa terapeuttini luona ja joskus jopa useammin. Pieni pala kerrallaan sain kerrottua terapeutilleni mielessäni pyörivistä asioista, hän kuunteli ja auttoi minua. Olin ja olen edelleen sitä mieltä että terapia on auttanut minua eteenpäin elämässä.

Kesäkuussa terapeuttini ja nuorisopsykiatrian ollessa kesätauolla vointini romahti ja jouduin/pääsin sairaalaan vanhempien ehdotuksesta. Pitkän sairaalajakson (n. 5kk) lähentyessä loppuaan terapeuttini ilmoitti, että hän ei pysty jatkamaan terapeuttinani niin pitkään kun oltiin aluksi suunniteltu. Järkytyin terapeutin sanoista todella paljon ja ensimmäinen ajatukseni oli että olen liian sairas käymään terapeuttini luona, tai että hän ei haluaisi minua. Asia ei kuitenkaan ollut niin. Terapeuttini oli sitä mieltä, että tarvitsen tiheämpää ja pidempäänjatkuvaa traumaterapiaa kuin hän pystyy tarjoamaan. Me ei terapeuttini kanssa olla päästy sisälle minun traumoihin, joten olisi terapeuttini mielestä hyvä lopettaa terapiasuhde pikkuhiljaa kevään aikana jotta saan alkaa käydä traumoja läpi uuden terapeutin kanssa joka on rinnallani pitkään.

Ja nyt ollaan tässä.
Sovittiin viime viikolla terapeutin kanssa 8 viimeistä aikaa. Tapaamisia on lähes joka viikko kesäkuun alkuun asti. Eli aika tosi vähän!
Siinä tilanteessa, kun sovittiin aikoja, en osannut ees ajatella että meidän terapiasuhde lähenee oikeasti loppuaan. En joko halunnut/osannut ajatella mitä siinä tilanteessa tapahtui. Mutta tänään, kun merkkasin kännykkäkalenteriin kaikki viimeiset ajat, mielen valtasi hirveä paniikki ja ahdistus. En haluu lopettaa nykyisen terapeuttini kanssa! Hyvis ei halua, minä en halua ja tappajalta en ees vaivaudu kysymään..
Nykyisen terapeutin kanssa työskentelyn loppuminen tarkoittaa sitä että vanhan tilalle tulee uusi terapeutti. Uuden terapeutin kanssa terapiasuhteen pitäisi kestää useamman vuoden, ellei sekin halua jostain syystä lopettaa mun kanssa.. Uusi terapeutti jännittää mua tosi paljon, koska uudessa terapiasuhteessa ois tarkotus alkaa käymään läpi traumoja ja niihin liittyviä asioita..
Mutta joo, uusi terapeutti tai kesäkuun oikeudenkäynti ei oo tämän hetken asioita. Niitä ei pitäisi ajatella koko ajan nyt, koska ei se auta mitään..
Pitäkää peukkuja et mun psykologi ja nykyinen terapeutti löytävät mulle kivan uuden terapeutin..!

Harmaus

Taivaalta sataa kissoja ja koiria. Se tarkoittaa onneksi sitä, että hössötys kesäloman alkamisesta on lähes loppunut. Mun päässä kesäloman alkaminen kuitenkin pyörii, eikä se ole kiva tai mukava juttu.
En saa tulevaa oikeudenkäyntiä millään pois mielestä. Jokainen vähänkään hyväksikäyttöön tai oikeudenkäyntiin liittyvä asia, sana tai tekeminen saa mut tosi ahdistuneeksi.
Mua pelottaa, koska jos elämä ennen oikeudenkäyntiä on jo nyt näin kauheeta niin mitä se tulee olemaan kun oikeudenkäyntiin lasketaan viikkoja, päiviä, tunteja... En halua verrata menneitä syksyn oikeudenkäyntejä ja tulevaa oikeudenkäyntiä, koska ne eroavat toisistaan aika paljon. En tän enempää kerro tulevasta oikeudenkäynnistä, sillä en tiedä saako siitä kertoa.

Peura kuvastaa lempeyttä ja valppautta. 

Peuran luonne on lempeä, vaikka se on aina valppaana mahdollisten vaarojen takia.

 Hyviksen mielestä mä olen peura.

sun is shining and everybody is smiling

KESÄ KESÄ KESÄLOMA

Se on nyt kaikkien huulilla..

Keväiset ja aurinkoiset säät saa ihmiset odottamaan kesälomaa kahta kauheammin.

Esimerkiksi mun koulukavereille kesäloma tarkoittaa vapautta, iloa, ystäviä ja ennen kaikkea peruskoulun päättymistä. Tytöt ostelee uusia kevätvaatteita ja esittelee niitä luokassa toisilleen. Tuntuu että kaikilla on jotain hyvää sanottavaa kesän tulemisesta. Kukaan ei valita siitepölyallergiakauden alkamisesta tai pölyävistä teistä, sillä nehän ovat kevään ja kesän ensimmäisiä merkkejä. 

Jos multa kysyttäis, ja tässä tarkoitan lähinnä pääni sisällä käytävää keskustelua, niin mä sanoisin että en odota kesälomaa innolla. Mulle kesäloman ajattelusta tulee mieleen kesäloman alussa oleva viimeinen oikeudenkäynti, eikä sen ajattelu ja pyörittely päässä tunnu mukavalta.. Tappaja tuntuu nauttivan mun kärsimisestä. 

Keväiset säät on saanu mun pään ihan sekaisin. Oon kokoajan puuhaamassa jotain ja sitten kun en jaksa enää tehdä mitään niin iskee hirveä ahdistus ja halu viillellä.. Musta tuntuu että siihen Tappaja pyrkii.. Ensin jaksan olla iloinen ja ehkä jopa liian pirteä. Pikkuhiljaa hymy katoaa kasvoilta ja keskittyminen vaikeutuu. Kun oon ihan väsynyt niin mieli valuu liian helposti omaan maailmaan, joka on täynnä takaumia ja pelkoja tulevasta. Joskus tipahdettuani omaan maailmaani tunnen tyytyväisyyden tunnetta joka ei tunnu omalta. Uskon, että tunne tyytyväisyydestä kuuluu Tappajalle, sillä se on tyytyväinen sillon kun muhun sattuu..

Lukittu ovi omaan maailmaan

"Sä et pärjää niiden ajatusten kanssa yksin"

- Terapeutti

Ovea omaan maailmaan pitäis raottaa. Joku tuttu ja turvallinen pitäisi päästää sinne. Jossain vaiheessa päässä liikkuvista asioista pitäis osata puhua, ennen kuin ajatuksista tulee liian rajuja ja mieliteoista tulee tekoja. Murskaavien ajatusten kanssa ei sais olla yksin. Pitäis osata kertoa edes jotain omasta maailmasta. Ketä siellä on.. Mitä siellä tapahtuu.. Millaisia tunteita siellä on.. 

En mä osaa kertoa..

Puhutaan tästä aiheesta joka kerta kun käyn terapeutin luona, mut pitkälle me ei ikinä päästä. Kysymykset joihin ei liity yksityiskohtien kaivelua ja selvittämistä mä vielä kestän, mutta heti kun terapeutti yrittää mennä vähän syvemmälle ja saada musta enmmän irti, ovet menee kiinni.. Jossain vaiheessa, ihan liian pian, tulee kohta kun päätän laittaa mielen portit ja suun kiinni. Se on se hetki, jolloin on tullut raja vastaan eikä pidemmälle saa mennä.

"Oma maailma on yksinäinen paikka, sinne ei päästetä muita. 
Omassa maailmassa ollaan yksin ja kärsitään yksin."

-TAPPAJA

stop

Perjantai 27.2.2015

Istun autossa äidin kanssa matkalla kaupasta kotiin ja huomaan  hymyileväni. Mietin, miksi hymyilen? Kysymyksen pohtiminen saa mieleni täyttymään ikävistä ajatuksista ja hymy katoaa kasvoiltani. Ilon ja hymyilyn tilalle tulee itseinho ja halu viillellä. Vähän vieraampana ajatuksena mielessäni pyörii myös halu oksentamisesta. Ilmeisesti kauppakeskuksessa juuri syömäni hampurilainen ei saanut tappajan hyväksyntää ja nyt hän haluaa hampurilaisen pois vatsastani.. Sinnittelen automatkan ajan ikävien ajatusten kanssa, ja kun saavumme kotiin halu oksentaa on onneksi kadonnut. Muistan, että pelkäsin pienenä oksentamista ja uskon että tappajan täytyy olla aika epätoivoinen yrittäessään saada minut oksentamaan..

Yhteistyö molempien ammattiauttajieni kanssa on pysähtynyt. Ongelma ei ole siinä että jättäisin tulematta käynnille tai olisin aina myöhässä.. Musta tuntuu et ongelma on mun pään sisällä. En osaa/halua/pysty avaamaan suutani ja sanomaan että mitä päässäni liikkuu. 

Onnistuin onneksi eilen sanomaan terapeutilleni, että en tiedä mitä uskallan kertoa omasta olosta, koska siitä kertominen saa aikaan kovan itseinhoaallon.. nimimerkillä kokemusta on..  Toivon, että pystyisin pian kertomaan jollekkin päässäni liikkuvista asioista, sillä en halua että esim. oksennusjuttu menee yhtään pidemmälle...