minä, tappaja ja hyvis

Onko se harhaa vai onko se totta?

Mulla on taas todellisen elämän ja oman maailman tunnistamisen kanssa vaikeuksia.. Muistaakseni mainitsin pari viikkoa sitten postauksessa, että kuulen taas mielessäni ja päässäni sinne kuulumatonta ääntä. No, yllätys yllätys.. Ääni on voimistunut. Se tai itseasiassa ne tunkeutuvat mun kauheimpiin muistoihin ja pelkoihin ja tekevät mun elämästä helvettiä. 

En kuitenkaan haluaisi myöntää että kuulen ääntä.. En halua olla se sairas paska jonka takia äiti ja iskä joutuu olemaan surullisia ja huolissaan.

Väistämättä mulla on semmonen tunne, kuin tässä kehossa jossa mut on laitettu elämään, eläis useampikin minä.. Kaikkiin päätöstä vaativiin arkipäiväisiinkin juttuihin pitää kysyä kaikilta mun eri puolilta lupa. Haluun pitää kaikki puolet tyytyväisinä. Välillä eri puolien kanssa joutuu käymään pitkiäkin keskusteluja mutta se ei häiritse mua. Äänet, jos niitä voi sellaisiksi kutsua, tuntuu mun mielestä turvallisilta, vaikka tuskin ne sellaisia ovat. Äänet pitävät mulle yksinäisten koulupäivien aikana seuraa. Vaikka ne välillä tuomitsevat, ovat vihaisia, syyttävät ja haluavat mut kuoliaaksi, niin ei mua haittaa, kai mä oon ansainnu tän..

En oo vielä kertonut näistä uusista ääniharhoista kenellekkään.. Kohta varmaan ois sen aika, ennen kuin äänistä tulee pahempia.

Eri äänipersoonat jotka olen pystynyt erottamaan:

Minä ja mun oma ääni. Mun on vaikea tehdä päätöksiä ja sen takia kysyn muilta puolilta usein apua.

Tappaja, tulee yleensä niissä kohdissa kun oon tosi ahdistunut ja haluan viillellä. Syyttää mua kaikista virheistä ja saa mun päähän itsemurha-ajatukset.

Hyvis, haluaa hyvää ja haluaa että kerron terapeutille ja kaikille mua auttaville ammattilaisille ja perheenjäsenille että mikä on huonosti. Puoli on kuitenkin niin arka että sen ääni jää usein muiden alle.

Muita puolia en oo vielä pystynyt erottamaan toisistaan, yritys on kuitenkin kova..

Hyvää helmikuun vikaa viikkoa kaikille :)

oon hajalla

Tänään oli aika rankka päivä. Olin iskän luona käymässä ja saatiin aikaan iso riita, joka koski lähinnä raha-asioita ja niihin liittyviä erimielisyyksiä. Riitelyn aikana mua alko kokoajan enemmän ja enemmän ahdistamaan iskän läsnäolo, jonka olen jo pitkään kokenut vaikeaksi. Nyt riitti pelkästään se, että iskä oli toisessa huoneessa ja korotti äänensävyään puhuessaan mulle ja silloin mulla napsahti. Raja mun ja iskän välisessä suhteessa oli tullut vastaan ja sen yli oltiin astuttu. Rajan ylityksen jälkeen meille ei syntynyt minkäänlaista dialogia. Iskä ei ole vieläkään tietoinen siitä että koen hänen läsnäolonsa vaikeaksi joka varmasti vaikeutti oloni ymmärtämistä hänen kannaltaan. Iskä huuteli vessan ulkopuolelta, pyysi mua tulemaan ulos ja jopa kysyi että haluanko minä laittaa välit poikki hänen kanssaan.. Ja sitä en tietenkään halua, joten epätoivoisena ihmisenä vastaukseni iskälle oli vain itkua ja lisää itkua.. Päätin, että fiksuin ratkaisu siinä tilanteessa on päästä sieltä pois ja turvalliseen paikkaan, joten soitin lähellä asuvalle mummolleni ja hän tuli hakemaan minut mummolaan. Iskä tuli käymään täällä illalla ja sanoi että hän on aina tukenani ja yritti kovasti kysellä mistä päivällä tullut itkukohtaus johtui. Olin siinä kohtaa jo niin väsynyt ajattelemisesta ja itkemisestä joten ei saatu puhuttua juuri mitään. Äidin kanssa olen puhunut vaikeudestani olla iskän kanssa ja hän ymmmärtää minua. Ehkä tästä riidastakin voi olla jotain apua, jos vaikka saatais iskän ja mun suhde jotenkin ajantasalle ja iskä tietoseksi mun ajatuksista.. Nukun nyt yön yli ja huomenna menen terapeutille selvittämään päätäni.. 

"The silence depressed me. It wasn't the silence of silence. It was my own silence."

hyvää yötä

piirrustuksia

Tarkimmat ja aktiivisimmat lukijat ovat ehkä huomanneet että olen yrittänyt raikastaa blogiani lisäämällä tänne kuvia piirrustuksistani. Pidän piirtämisestä ja se auttaa minua käsittelemään vaikeita asioita. Piirtäminen auttaa minua pysymään läsnä, jotta en velloisi hyväksikäyttömuistoissa aina kun joudun olemaan yksin. Suosittelen piirtämistä kaikille, et häviä mitään jos kokeilet :)

hyvis ja pahis

EI EN HALUA.

ÄLÄ PUHU MULLE NOIN.

MITÄ SÄ SELITÄT.

PAINU VITTUUN.

LOPETA.

OOT ÄLLÖTTÄVÄ.

HYI HITTO

VITUN PEDOFIILI

EN HALUU TÄTÄ

  

!

Mun mielen viisas ja hyvää haluava osa yrittää huutaa tukahdettuja huutoja pahiksen juttujen esteeksi. Hyvis haluaisi olla se joka saa laittaa sanat mun suuhun. Se haluaa että mä lopetan miehille puhumisen. Mielessäni elävä hyvis haluaa pelastaa mut. Nyt on kuitenkin jo liian myöhästä, sillä seksuaalisesta hyväksikäytöstä haaveileva paha osa on jo liian innoissaan. Paha osa saa mut naputtamaan miehille viestejä ja kertomaan kuinka mä haluan niitä ja kuinka ihanilta niiden jutut kuulostaa, vaikka totuus on jotain ihan muuta. Mä haluaisin lopettaa, mut en tiedä miten. Paha osa on liian vahva, en osaa sanoa sille ei.

JOO.

KUULOSTAA HYVÄLTÄ. 

IHANAA.

HALUAN.

TÄYDELLISTÄ

AH

:(

Syypää

Jonain päivänä mä nään sut jollain Helsingin pimeällä kujalla istumassa kossupullo kädessä ja nauran sulle ja halveksin sua, mut en tänään. Sillä tänään mä itken ja oon surullinen. Tänään mä syytän itteeni kaikesta mitä annoin sun tehdä mulle. Tänään mä syytän itseäni siitä, että mä en ollut ainut tyttö jota hyväksikäytit.  Mä syytän itseäni siitä, että mä en riittänyt sulle. Mä annoin sun tehdä mulle väärin, koska mä ansaitsin sen. Mä en halunnu että kenellekkään muulle tytölle tehdään väärin.

MKMK

Omista kuulumisista on kiva kertoa ja muiden kuulumisia on kiva kuunnella.
"Mitä kuuluu" on helppo ja lyhyt kysymys jonka kysymiseen ei vaadita paljoa. Vastaajahan päättää kuinka todenmukaisesti ja yksityiskohtaisesti vastaa kysymykseen. Vaikka vastaaja ei vastaisi ihan todenmukaisesti, kuten "ihan hyvää" vaikka olo ei olisi ihan hyvä tms. niin hän varmasti on iloinen siitä että joku kysyy ja on kiinnostunut siitä mitä hänelle kuuluu. Kun pysyy hyvin perillä läheisten, sukulaisten ja ystävien kuulumisista niin yhdessäolo on rentoa ja mukavaa :)

Muistatko millon viimeksi kysyit esim. parhaalta kaveriltasi tai mummoltasi mitä hänelle kuuluu? Jos et muista, niin tänään on hyvä päivä kysyä niin!

MKMK 

MUISTA KYSYÄ MITÄ KUULUU

Hyvää ystävänpäivää kaikille ihanille lukijoille<3

!!!

"Ei saa puhua! Ei ketään kiinnosta! Älä valita!"

Blogin ylläpitäminen tuntuu vaikeelta. Mun on vaikea muistaa mistä oon jo kirjottanut ja minkä kirjoittamista oon vaan ajatellut. Yritän parhaani mukaan valita aiheen mistä mä haluisin kirjoittaa ja samalla yritän miettiä, että millasta tekstiä lukijat haluis lukea. 

Joka kerta kun sain hyvän alun uudelle postaukselle, joku mun pään sisällä suuttui. Se joku huusi mun pään sisällä, että en saisi avautua liikaa, etten saa puhua mieltäpainavista asioista ja että kirjoitan tappavan tylsää tekstiä. Joten nyt en saa tän enempää itsestäni irti.. Yritän kuitenkin pitää blogin ajan tasalla ja kertoa jos jotain mullistavaa tapahtuu.

ps. Viimeisen oikeudenkäynnin päivämäärä on tullut ja se on vasta kesäkuun alussa.. Viisi kuukautta pitää vielä odottaa, se on pitkä aika väsyneelle ja jo pitkään odottaneelle...

Osastolla, taas

Parempi vähän liian aikasin kuin vähän liian myöhään. 

Näin sanoin eilen iskälle kun oltiin poliklinikalla kriisikokouksessa jonka seurauksena oon nyt osastolla..

Tästä pitäis tulla ihan lyhyt osastojakso. Yritän täällä vähän levätä ja vakauttaa mielen.

Yliarvioin vahvuuteni

Astun sisään Emotion-kauppaan ja kävelen karvojenpoisto-hyllyn luokse. Sairaalassa en jaksanut huolehtia itsestäni parhaalla mahdollisella tavalla ja nyt ajattelin tehdä siihen asiaan korjauksen. Arvon karvojenpoistovoiteen ja höylien välillä. Päätän ottaa molemmat, koska ajattelen, että olen jo tarpeeksi vahva.

Ai tarpeeksi vahva mihin?

No tarpeeksi vahva siihen, että pystyn elämään ja olemaan sen tiedon kanssa, että huoneeni kaapissa on höyliä joilla halutessani voisin kenenkään huomaamatta satuttaa itseäni. Luulin, että pystyn vastustamaan kiusausta viiltelystä.

Alamäki alkoi lauantaina iltapäivällä, sen jälkeen kun olin tullut kotiin kaupasta uusien karvojenpoistotavaroiden kanssa. Mielessäni pyöri kokoajan tieto siitä, että kaapissani oli samanlaisia höyliä joilla vielä muutama kuukausi sitten satutin itseäni päivittäin. Tiedostin myös sen kuinka kauan olin ollut viiltelemättä ja olin ylpeä suorituksestani. Halu viillellä oli kuitenkin suurempi kuin aikoihin. Yritin kuunnella musiikkia ja keskittää ajatukseni kivoihin juttuihin saadakseni viiltelyn pois mielestä, mutta en onnistunut.. Päätin antaa halulle periksi. "Yksi ihan pieni viilto vain" sanoin hiljaa ja otin höylän käteen.

Terän kosketus iholla tuntui oudolla tapaa hyvältä ja huonolta samaan aikaan. Terän kosketuksen teki ikäväksi tieto siitä, että pitkä viiltelemätön kausi oli loppunut. Toisaalta, olin iloinen siitä, että pysyin vain yhdessä kissanpennun raapaisun näköisessä jäljessä enkä antanut viiltelyhalun ottaa minusta valtaa. Siinä hetkessä en osannut hoksata, että pieni raapaisu oli alku ja avaus koukuttavan viiltelyn jatkumiselle.

Lauantai-iltana reisiini oli tullut lisää uusia, punaisia ja vertavuotavia jälkiä.

Huomenna menen käymään terapeutin luona. Toivottavasti saatais joku hyödyllinen ja ei liian ahdistava keskustelu aikaseks..
Kirjoitan taas kun on jotain kirjoitettavaa! :)