Istutaan leirikavereiden kanssa yhteisessä huoneessa. Kaikki kertoo kivoja juttuja, hauskoja muistoja ja joku kertoo hauskan vitsin. Mua ei naurata. Istun hiljaa. Hymyilen, jos joku sattuu kattomaan mua. Mun mielessä pyörii kivoja asioita, pystyn miettimään niitä hetken ja sitten ne katoaa. Kivojen muistojen paikalle tulee ajatuksia itsemurhasta. Nään itteni sillalla hyppäämässä junan alle. Haluisin avata suuni ja kertoo mun kivoista muistoista, mutta en pysty. En osaa antaa ittelleni lupaa olla ilonen. Se aina hetken ärsyttää mua, mutta sitten muistan et oon ansainnu sen kaiken pahan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti