Mun porukat ei luota siihen, että pysyn hengissä koiralenkin ajan.. Ne soittelee ja tekstailee kokoajan. Ne kyselee mitä mä tarvitsen ja mitä mulle kuuluu.. Ne kysymykset on liian vaikeita. En tiiä mitä mä tarviin, joskus tarviin terän käteen ja syviä viiltoja. Joskus tarviin hauskanpitoa ja humalaa kavereiden kanssa. Sillon mä oon onnellinen, ainakin luulen niin.. Ja sitten kun multa kysytään mitä mulle kuuluu.. Huh huh.. En itekkään tiiä, joten on vähän vaikea kertoa muillekkaan!
Mä mietin myös sitä että kuinka mä jaksan olla vielä hengissä kun kaikki jo valmiiksi ajattelee/pelkää mun kuolemaa. Nyt on mun aika mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti