alamäkeen on helpompi juosta..

Hiljaisuuden jälkeen pitkä postaus..

Tulin tiistaina Oulusta kotiin. Lapset jäi kaipaamaan mua ja toivoi, että tulisin syksyllä takaisin. Eli taisin onnistua pitämään lapset tyytyväisinä. :)

Kotona sitten alkoikin alamäki, niinkuin olin jo Oulussa arvellut.. Keskiviikkona olin terapeutilla, tämä olikin viimeinen kerta kun nähtiin kahestaan ennen terapeutin lomaa. Torstaina oli perhetapaaminen mihin tulisi mun molemmat vanhemmat joten mietittiin mitä kaikkea niille saa kertoa ja kuinka tarkasti.. Aika pintapuolinen keskustelusta tulisi, mä arvelin. Ja niinhän siinä kävi.. Mun vanhemmilla ei oo kauheen tarkkaa kuvaa siitä, että miten mä jaksan. Mun isä on varsinkin aika hukassa. Se olettaa, että mä pystyn puhumaan hänelle kaikesta ja kertomaan jos mulla on paha olo. Tietysti mä rakastan mun isää, mut mun kohalla se menee niinpäin että mä en todellakaan pysty puhumaan rakkaille ihmisille mun pahasta olosta. Mun äiti onneks ymmärtää, että puhuminen ei oo helppoa. En haluu satuttaa mun vanhempia.

Eilen äiti sai soiton mun nuorisopsykiatrisen polin lääkäriltä. Se oli laittanu mulle masennuslääke reseptin apteekkiin.. Tieto tuli vähän yllätyksenä mulle ja äidille.. On lääkkeistä puhuttu paljon, mun terapeutti ja entinen lääkäri suositteli mulle lääkitystä. Tää lääkäri joka määräsi mulle viikoksi Seronilia 10mg ja siitä eteenpäin 20mg on kreikkalainen (ei siis millään pahalla, en vaan ymmärrä sen suomenkielestä mitään), en oo tavannu tätä lääkäriä koskaan kahdestaan ja se tietää musta vaan ne tiedot mitä mun hoitopäiväkirjassa lukee. Ainut kerta kun oon tavannu tätä lääkäriä oli kokouksessa kun vaihdoin toiselta polilta toiselle. Siellä se lääkäri yritti kysellä multa milloin viiltelen, kuinka syviä, millä viiltelen, näytänkö mä nyt mun viillot.. En tietenkään vastannu sille mihinkään noista kysymyksistä, eihän kukaan ois siinä tilanteessa vastannu.. Samaan aikaan huoneessa oli mun ja lääkärin lisäksi mun äiti, kaks naista sossusta, mun tukihenkilö ja hoitaja entiseltä polilta.. Mun hiljaisuuteen lääkäri vaan totesi että ei se voi määrätä mitään lääkettä kun enhän mä viiltele eikä mulla oo mitään oireita. Jep jep.. Sillä hetkellä mä mietin, että mitä helvettiä mä sitten teen täällä jos mä oon ihan kunnossa?!

Alotin eilen lääkityksen. Oon koko heinäkuun ilman tapaamisia yhtään missään. Mun oikeudenkäyntien tukihenkilö tulee lomalta juhannuksen jälkeen. Sitä käyn varmaan heinäkuun puolella moikkailemassa etten jää ihan tyhjän päälle.

Tänään mä lähen mun isän ja äitipuolen kanssa mökille, sunnuntaina mulla alkaa leiri joka kestää perjantaihin asti. En tiiä kuinka paljon ehin sieltä kirjottelee, riippuu varmaan myös voinnista. Jos jollain on kokemusta tosta lääkkeestä niin kuulisin mielelläni. Hyvää juhannusta!