kaverit.

Teini-ikäisenä suurin osa asioista kerrotaan kavereille ennen kun niitä juttuja aletaan kertoo esim. vanhemmille. Mulla ei huonoina aikoina ollut luotettavaa kaveripiiriä jolle olisin uskaltanut jakaa ajatuksiani, joten ne asiat pysyivät vaan omassa päässä ja uskon, että se on osa syy mun huonoon oloon ja masennukseen. 

Tänään haluun kirjottaa mun kavereista ja siitä kuinka ajan viettäminen näiden kavereiden kanssa loppui ja kuinka me ei enää kaverisuhteen loppua kohti edes toivotettu hyvää joulua toisillemme.

Ennen kun masennus ja ahdistus alko viemään suurimpaa osaa mun energiasta mulla oli muutama hyvä kaveri joiden kanssa tuli vietettyä vapaa-aikaa ja vaihdettua jonkin tason kuulumisia. Viihdyin näiden ihmisten kanssa, koska meiän jutut oli aina tosi pinnallisia. Ja pinnallisella tarkoitan sitä, että meidän jutut ei menny koskaan liian henkilökohtasiksi. Pinnallisuus tais kuitenkin oikeesti olla niiden kaverisuhteiden paras ja huonoin juttu, sillä ei koskaan tiedetty mitä toisille oikeesti kuuluu. 

Sillon, kun mulle alko tulla ajatuksia esim. itsemurhasta ja viiltelystä, olisin halunnu kertoo mun kavereille, et mul on huono olla. Mun huonoina aikoina olisin tarvinnu tukea mun kavereilta. Vaikka kuinka halusin kertoa mun kavereille, et mä tarvitsisin tukea, niin mun mielessä oli kokoajan ajatus siitä et heillä voi olla omiakin huolia. Ja niinpä mä päätin olla kertomatta. 

Taustalla soi Avril Lavignen Let Me go ja mua alkaa itkettää..

Mun pitkällä osastojaksolla oli varmasti iso syy kaverisuhteiden huononemiseen, sillä en juurikaan jaksanut laittaa kavereille viestiä siellä ollessani. Sain kuitenkin kerrottua lähimmäisille kavereilleni olevani psykiatrisella osastolla. Yksi kavereistani tuli käymään luonani kerran noiden viiden kuukauden aikana. Näin kerran kotilomilla ollessani kavereita. Menin kaverini luokse ja 20minuutin päästä jouduin soittamaan äidilleni ja pyysin häntä hakemaan minut kotiin. Silloin kaverilleni mennessä mulla oli vähän liian korkeat odotukset kaverisuhteen jatkumiselta. Ajattelin, että pystyisimme juttelemaan ja olemaan niinkuin ennenkin, mutta olin väärässä. Hän oli muuttunut ja minä olin muuttunut.

En koe vihaa enkä missään nimessä syytä mun vanhoja kavereita siitä mitä he ovat tehneet tai jättäneet tekemättä. Menneiden ja tulevien kaverisuhteiden ajatteleminen saa mut aika surulliseksi ja siksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta.

ps. Hyvää, onnellista ja rauhallista uutta vuotta kaikille lukijoille <3