Yliarvioin vahvuuteni

Astun sisään Emotion-kauppaan ja kävelen karvojenpoisto-hyllyn luokse. Sairaalassa en jaksanut huolehtia itsestäni parhaalla mahdollisella tavalla ja nyt ajattelin tehdä siihen asiaan korjauksen. Arvon karvojenpoistovoiteen ja höylien välillä. Päätän ottaa molemmat, koska ajattelen, että olen jo tarpeeksi vahva.

Ai tarpeeksi vahva mihin?

No tarpeeksi vahva siihen, että pystyn elämään ja olemaan sen tiedon kanssa, että huoneeni kaapissa on höyliä joilla halutessani voisin kenenkään huomaamatta satuttaa itseäni. Luulin, että pystyn vastustamaan kiusausta viiltelystä.

Alamäki alkoi lauantaina iltapäivällä, sen jälkeen kun olin tullut kotiin kaupasta uusien karvojenpoistotavaroiden kanssa. Mielessäni pyöri kokoajan tieto siitä, että kaapissani oli samanlaisia höyliä joilla vielä muutama kuukausi sitten satutin itseäni päivittäin. Tiedostin myös sen kuinka kauan olin ollut viiltelemättä ja olin ylpeä suorituksestani. Halu viillellä oli kuitenkin suurempi kuin aikoihin. Yritin kuunnella musiikkia ja keskittää ajatukseni kivoihin juttuihin saadakseni viiltelyn pois mielestä, mutta en onnistunut.. Päätin antaa halulle periksi. "Yksi ihan pieni viilto vain" sanoin hiljaa ja otin höylän käteen.

Terän kosketus iholla tuntui oudolla tapaa hyvältä ja huonolta samaan aikaan. Terän kosketuksen teki ikäväksi tieto siitä, että pitkä viiltelemätön kausi oli loppunut. Toisaalta, olin iloinen siitä, että pysyin vain yhdessä kissanpennun raapaisun näköisessä jäljessä enkä antanut viiltelyhalun ottaa minusta valtaa. Siinä hetkessä en osannut hoksata, että pieni raapaisu oli alku ja avaus koukuttavan viiltelyn jatkumiselle.

Lauantai-iltana reisiini oli tullut lisää uusia, punaisia ja vertavuotavia jälkiä.

Huomenna menen käymään terapeutin luona. Toivottavasti saatais joku hyödyllinen ja ei liian ahdistava keskustelu aikaseks..
Kirjoitan taas kun on jotain kirjoitettavaa! :)