"Kävelen kauppakeskuksen kiireisellä kävelykadulla. Pikkuhiljaa askeleeni pitenee ja jämäköityy. Kädet heiluvat vapaasti kävelemisen tahtiin. Olo on rentoutunut.
Katselen iloisia ja juttelevia ihmisiä. Näen hymysuisia tyttöporukoita juttelemassa keskenään ja tiedän, että jonain päivänä minäkin olen osa jotain porukkaa. Hymyni ulottuu lähes korviin asti.
Jotain hyvää on vihdoin tapahtunut."
Yllä lukee ajatuksia eiliseltä. Kirjoitin fiilikset muistiin ja halusin tehdä jo eilen uuden päivityksen blogiin, mutta väsyin illalla todella nopeasti ja päätin kirjoittaa postauksen tänään.
Kirjoitin fiilikseni muistiin mielestäni hyvästä syystä. Eilen tapahtui jotain, mitä ei ole tapahtunut minulle yli vuoteen. Keskiviikkoiltapäivänä päästyäni koulusta, vietin ensimmäistä kertaa noin pitkään aikaan vapaa-aikaa koulusta saamani ystävän kanssa. Se tuntui ihmeelliseltä. Välillä oli vaikea keksiä sanottavaa ja välillä taas en osannut pitää suutani ollenkaan kiinni :D
Eilen oloni oli todella hyvä, itsevarma ja toiveikas. Ajattelin, että nyt alkaa minun uusi elämä, nyt minusta tulee rohkea. Nyt minä alan taas saamaan kavereita. Se ei kuitenkaan mennyt niin.
Tänään, kun heräsin, olo oli epävarma ja pelokas. Kaduin hieman eilistä innostumistani uudesta ystävästä, sillä nyt näen ja ajattelen eilen tapahtunutta mukavaa hetkeä toisin silmin. Ajattelen kaverisuhteen syntymistä edelleen toiveikkaana, mutta itsevarmuus ja hyvä olo puuttuvat. Tänään en juurikaan puhunut uuden kaverini kanssa, sillä mua pelottaa. Entä jos en osaakkaan olla hyvä kaveri.. Entä jos puhun liikaa omista asioista ja karkotan kaverin pois.. En haluu tehdä virheitä..
Armoa ja myötätuntoa itsellesi hitaiden askelien suhteen. Nuo tunteet ja ajatukset, mistä kirjoitit, on jo todella paljon! Ne on jo iso askel eteen päin. Ei tarvitse mennä toista isoa askelta heti eteen päin kerralla, vaan tämä askel riittää tässä kohtaa. Tulee vielä niiden seuraavien askelien aika, ajallaan, yksi kerrallaan. <3
VastaaPoistakiitos<3
VastaaPoista