Astuin pois bussista ja soitin sulle. Se oli ensimmäinen kerta kun kuulin äänesi, pidin äänestäsi. Se kuulosti turvalliselta, ystävälliseltä. Kävelin kotiovellesi tietäen mitä on tulossa.. Se oli minulle ihan ok, halusin sitä.
En saanut henkeä, muhun sattui, mä itkin.. Ja se et "huomannut".. Tiesin, että se ei kestä kauaa, en halunnut valittaa.. Kyllä mä kestän tämän. Muistan, miten irtaannuin kehostani, katsoin tapahtumaa olemattoman ulkopuolisen silmin, se oli pelottavaa. Näin itseni, näin hänet ja näin mitä mulle tehdään.. En tiedä oonko koskaan ton irtaantumisem jälkeen mennyt takaisin mun kehoon.. Tuntuu siltä että en.. Katson sivusta kun elän mun elämää.
Kun se oli ohi, puristit minut kainaloosi ja teit selväksi, että mitään tunteita ei saa olla eikä kenellekkään saa kertoa. Ymmärsin sen täysin. Tämän piti olla meidän kahden salaisuus.. Minä pilasin sen, minä petin luottamuksen. Minä avasin suuni ja kerroin.
Minä olin liian heikko, en kestänyt sitä enää. Mulla oli liian paha olla, anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti