Mä en ollu ees humalassa. Miten mä voin antaa kaiken vaan tapahtua? En osaa sanoa ei.
Perjantaina tutustuin parikymppiseen mieheen festareilla. Se oli tosi mukava, kerto itestään jotain perusjuttuja ja mä kerroin itestäni. Näin lauantaina taas sen miehen. Se oli humalassa, mä en.. Jollain tavalla se sai mut puskaan sen kanssa. Ihan kahestaan.. Viime hetkellä sain onneks sanottua, et mä en pysty tähän.. En meinaan ois kestäny sitä että se ois nähny mun reidet. Ensinnäkin vihaan niitten paksuutta, ja toinen juttu on se että kenenkään ei tarvii nähä mun haavoja. En tajuu, miks oon niin vietävissä. Oon heikko ja ällöttävä.
Pelkään, että tästä tulee taas tapa.. Mukava mies tulee juttelemaan ja sit mä oon jo ihan myyty.. Osa musta haluu tota, osa taas ei.. Kaipaan sitä huomiota mitä sain niiltä miehiltä viime kesänä. Mut toisaalta mua ällöttää mun teot.. Kuinka helppo mä oon.. Annan vaan kaiken tapahtua.. Ajattelen, että siinä hetkessä millään ei oo mitään väliä. Sitten kun multa loppuu tekeminen enkä kavereillekkaan jaksa soittaa niin miehistä tulee taas tapa mulle.. Oon ällöttävä, anteeksi..
Tänään tulee sukulaisia käymään.. Pitää hymyillä ja nauraa! Sehän multa onnistuu. Ainakin pienen harjoittelun jälkeen.. Ps. Huomenna piitkästä aikaa terapeutille.. Toivottavasti puhuttais jotain hyödyllistä ja eteenpäin puskevaa.. Mitään jaarittelua mä en nyt jaksa.
Annan tohon tilanteeseen sellaisen vinkin.
VastaaPoistaMä juuri olin viime vuonna liian helppo ihminen, jos joku sua lähentelee tai sua ahdistaa olla siellä paikassa niin kävele toiseen suuntaan ja jos joku sulta yrittää jotain niin kävelet tai juokset pois päin. Mä olen joutunut tollaiseen tilanteeseen melkein huhtikuussa niin se mies puhu englantia ja ymmärsin mitä se sano ja sitten lähdin pois kun se kuullosti ahdistavalta mutta jos hyväksikäyttö on niin traumaattinen niin kannattaa olla joidenkin läheisten ihmisten lähellä
Kiitos vinkistä :)
PoistaLöysin tämän blogisi, yön pimeinä tunteina.
VastaaPoistaValvon. Luen. Itken.
Itse saman läpi käynyt lähes 30 vuotta sitten. Ollut siellä. Ollut pimeydessä. Juuri 15-vuotta täyttänyt tyttö, lapsi vielä. Hyväksikäyttäjäni lähes 30 vuotias jääkiekkoilija. Pikkutytön idoli ja suuren ihailun kohde. Hän vei jotain sellaista minusta, jota en tiennyt ennen sitä olevankaan. Hän vei itsekunnioitukseni. Hän vei sisimpäni. Vaikka silloin hänen sanansa tuntuivat hyvältä, kun kehui, niin silti samalla tuhosi jotain.
Olen hakenut hyväksyntää miehiltä. Kymmeniltä miehiltä ennen kuin täytin 20 vuotta. Luullut ettei kukaan, koskaan oikeasti välitä.
Löytänyt kuitenkin miehen, joka seisoi rinnallani. Kuunteli ja lohdutti. Antoi aikaa ja rakkautta. Halusi korjata sen mikä kerran oli rikottu. Jaksoi ja halusi.
Olen joutunut rakentaa ja työstää parisuhdetta ja avioliittoa 20 vuotta ja vasta nyt, "keski-ikäisenä" naisena, löytänyt tasapainon.
Päästänyt irti haamuista menneisyydessä. Ehkä jopa antanut anteeksi omalle hyväksikäyttäjälleni. Unohtanut en kuitenkaan ole.
Hän vältti tuomion ja oikeudenkäynnit, kuulustelut ja kaiken, maksamalla rahaa korvaukseksi. Oli itse oikeudessa töissä. Käytti asemaansa ja tietojaan hyväksi. Syytti minua. Lasta.
Minä ja äitini hyväksyimme rahallisen korvauksen. Tunsin että myin itseni. Sieluni. Ja sitä myytyä sielua etsin Helsingin kaduilla ja yössä vuosia. Kuitenkaan löytämättä.
Voimia sinulle.
Toivottavasti ajattelet nyt asioista toisin kuin kesällä.
Olet hieno ja arvokas. Todella.
Minäkin olen. Olin myös silloin, kun en itsekään sitä uskonut.
kiitos, kun jaksoit kirjoittaa noin pitkän ja tunteita täynnä olevan kommentin. Se merkitsee paljon <3
Poista