Oon ahdasmielinen. En osaa ajatella tuntemattomista varsinkaan miehistä mitään hyvää. Eilen näin mulle ihan tuntemattoman isän ja sen tyttären Kivenlahti Rockissa.. Se tyttö oli n. 8-vuotiaan näkönen. Tyttö roikku kokoajan isän kaulassa.. Isä piti käsiä tytöt kyljillä ja pusutti tytön otsaa..
Sitä sivusilmällä kattoessa mua alko oksettamaan. En kestä nähdä sellasta. Siinä kohtaa mä en osannu ajatella siitä miehestä mitään hyvää. En pystyny näkee rakkautta niiden kahden välillä, vaikka varmasti sitä oli.
Mua ällöttää tää tapa miten tuomitsen ihmisiä, vaikka en ees tunne niitä. Jos joku mies kattoo mua vähänkin pidempään ni mä heti ajattelen että se haluu jotain pahaa mulle. Että se haluu hyötyä musta jotenkin.
Musta kuitenkin tuntuu, että tähän mun ajattelutapaan on joku selitys. Se ei kuitenkaan oo mun oma isä, mun isä on aina ollu rakastava ja huolehtivainen. Hänestä harvoin ajattelen mitään pahaa. Mutta ne miehet joita silloin tapailin.. Niistä jäi selkeesti traumoja. Tiedän, että yhdellä miehistä oli tytär. Voihan olla että muillakin oli, tai tulee joskus olemaan.. Mä pelkään jo valmiiks niiden mahdollisten lapsien puolesta..
Tänään jatkuu Kivenlahti rock, toivottavasti ei sada ja on hauskaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti