Kaikki tuntuu tosi turhalta. Yritän kirjottaa tänne jotain, epäonnistun ja pyyhin kaiken. En saa ajatuksia selväksi. Yli viikko ilman terapeutin käyntejä on selkeesti ihan liikaa. Se ihminen on ainut joka ymmärtää edes jotenkin mun ajatuksia vaikka en mä kauheesti niistä puhukkaan. Se ymmärtää mun tuskan ja kuulee äänettömät avunhuudot.
Meen aina ihan lukkoon, kun puhutaan terapeutin kaa itsemurhasta. Toinen minä huutaa mun päässä.. "mitään ei saa kertoa!!" "Me ei haluta apua, me ei ansaita sitä" ..
Se on ihan oikeessa. Ihmiset jotka haluu apua ongelmiinsa puhuvat niistä. Ihmiset jotka haluavat tappaa itsensä ilman sen suurempia ilmoitustilaisuuksia eivät puhu mitään.. Mä uskon että kuulun niihin jotka ei puhu. Tai kun en mä kenellekkään kasvotusten mee itsemurha-ajatuksistani puhumaan.. Tää blogi on sitä varten.
Anteeksi kun tuli niin sotkunen postaus.. Yritän parhaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti