Oltiin äidin kaa aamulla melomassa, saatiin lainata serkkujen kajakkia ja siinä meloessa äiti alko puhumaan että hän haluis oman kajakin. Kysyin sitten et ostaisko se yhen vai kahen istuttavan kajakin, kuulemma kahen jos lupaisin mennä enskesänä äidin kanssa monta kertaa melomaan. En pystynyt vastaamaan mitään, meloin vaan hitaasti eteenpäin. Mielessä alko pyörii ajatukset itsemurhasta ja siitä että en oo täällä enää vuoden päästä. Sillä hetkellä näin pitkästä aikaa itseni sillalla hyppäämässä junan alle. Pitkän hiljaisuuden jälkeen kurkistin taakseni ja äiti katsoi mua pitkään ja hämmästyneenä silmiin, mutta ei onneks sanonu mitään. Veikkaan, että se jotenkin arvasi mitä mun päässä pyörii vaikka en mä oo niistä ajatuksista koskaan kertonu äidille. Oisin pitäny itteeni todella epäreiluna ihmisenä jos oisin alkanu lupailemaan yhteisiä melontaretkiä ensi vuodelle. Eihän kukaan voi tietää missä mä sillon oon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti