Menin tossa yks ilta viime viikolla tosi itkusena nukkumaan. En saanu taaskaan sanottuu hoitajille pahasta olosta joten ikävät ajatukset jäi vaan omaan päähän pyörimään. Mielessä alko pyörimään yks erittäin hyvin mieleenpainunut hyväksikäyttö sessio... Muistan, että mä itkin. En tuntenut mitään positiivista. Halusin vaan kuolla. Katoin miestä silmiin, yritin katseella kertoa että muhun sattuu, koska mä en muuten siihen pystynyt. Mies katto mua silmiin, hymyili ja jatkoi..
Tää muisto on pyöriny mun mielessä jo monta päivää. Halusin jakaa tän mun lukijoiden kanssa ja kertoa mun omia mielipiteitä esim siitä mitä ajattelen miehistä jotka hyväksikäytti mua.
Päällimmäisin tunne joka puskee päälle kun traumat alkaa pyörimään mielessä on pelko. Erityisesti tää kerta josta kerroin saa mut pelkäämään vielä enemmän. Mitä jos miehet haluu jatkossakin tuottaa tarkoituksella kipua? Mitä jos ketään miestä ei koskaan kiinnosta miltä musta tuntuu? Miten joku voi katsoa itkevää tyttöä ja jatkaa satuttamista?
Sillon kun mä suostuin noihin tapaamisiin ja tiesin, että niihin liittyy seksiä mä koin että mä ansaitsen sen. Mä en halunnu et kukaan, ei yksikään tyttö, joudu kokemaan mitään sellasta! Mutta mä joudun, mä oon ansainnu sen. Mä oon ansainnu kivun. Mä oon ansainnu ahdistuksen. Mä oon ansainnu tulla kohdelluks niinku roska. Noi ajatukset sillon lohdutti mua. Mulle tuli hyvä mieli tapaamisten jälkeen, niinkuin mä oisin tehny jotain oikein. Mä ajattelin, et mä säästän monta tyttöä ikävältä kohtelulta.
Nyt, kun kaikki kuulustelut on takana ja oikeusprosessit edessä, mua on alkanu pelottaa. Mä pelkään ihan hirveesti. En voi tehä mitään ilman että joku trauma muistuu jostain pienestä jutusta mieleen. Mä uskon ja pelkään, että kaikki muut miehet paitsi mun oma isä ja isäpuoli haluaa pahaa nuorille tytöille. Mun luottamus on kadonnu kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti