Iskä.

"Se on rajuu, et kaiken tajuu liian myöhään"

-Haloo Helsinki

Iskä on aina ollu rakas ja tärkee. Iskän luona oleminen on aina ollu turvallista ja ihanaa. Mun vanhemmat on eronnu ja asun äitini kanssa, joten näen iskää aika vähän. Iskän luo on aina ollu hyvä mennä, siellä on turvallista ja lämmin ja rauhallinen tunnelma. Mutta nyt lähiviikkoina iskän kanssa olemisesta on tullu vaikeeta. Huomasin sen muutama viikko sitten, kun oltiin iskän kanssa ulkoiluttamassa koiria. Mun päähän tuli samanlainen tunne, kuin 1,5vuotta sitten hyväksikäyttäjän lähellä olemisesta, mä halusin pois. Mä koin iskän lähellä olemisen epämukavaksi ja siitä mä oon itselleni tosi vihainen. Iskä ei oo tehny mulle mitään väärää, joten miten mä voin tuntea niin! Iskä on aina ollu mulle hyvä, hän ei oo koskaan sanonu tai tehny mua kohtaan väärin.

Puhuin tästä maanantaina terapeutin kanssa ja hän kertoi, että on ihan normaalia tuntea pelkoa omaa isää kohtaan niin kovien traumojen jälkeen. Totta kai mä osasin itekkin yhdistää sen ahdistuksen ja pelon tunteen, joka iskän kanssa tuli, hyväksikäyttäjiin. Mut silti.. Vaikka se kuulostaa ihan järkevältä, niin mun mielessä ja ajatuksissa se kuulostaa väärältä. Miksi mä pidän aina niin rakastavaa ja ihanaa iskää pahana..