Mun elämän pohja horjuu, tulevaisuuden epävarmuus ja muutos pelottaa mua. Menin osastolle 29.7.2014 ja tänään, 18.12.2014 jään ekalle pitkälle lomalle osastolta. Samaan aikaan mä oon ihan hirmu ilonen, et saan viettää joulun rakkaiden ihmisten ja eläinten kanssa, mut samalla mua jännittää. Jännitys tällasessa tilanteessa on varmasti ihan normaalia, joten en ota siitä sterssiä. :)
Käytiin tänään pikamanikyyrissä mun omahoitajan kanssa osastojakson loppusmisen kunniaksi ja se oli musta ihan hirmu kivaa! Oon lähiaikoina lakkaillu ja hoitanu paljon omia kynsiä ni oli kiva et joku teki sen homman mun puolesta :D!
Mulla oli maanantaina hoitokokous ja siellä tuli esiin monia ennalta-arvattuja juttuja, kuten mun hoitovastuun siirtyminen polille yms.. Mutta esiin tuli myös yks mua kovasti järkyttävä juttu, mun kanssa helmikuusta 2014 lähtien työskennellyt terapeutti lopettaa työskentelyn mun kanssa.. Kyllä, luit ihan oikein.. Tietysti "terapian" lopettaminen on hidas ja pitkä prosessi ja uutta terapeuttia aletaan etsimään vasta keväällä, mut ei se tieto mua juurikaan auta. Sen tietäminen, että hoitosuhteella on "aikaraja", eli viimeinen terapiakerta on tiedossa, saa mut pois raiteilta.. En mä aluks halunnu uskoa terapeutin puheita, koska meille oli just kehittyny hyvä ja molemminpuolinen luottamussuhde. Mitään terapiaan viittaavaa me ei oltu ees alotettu mun heikon terveydentilan takia. Hän kuitenkin osas puhua ja "käsitellä" mua niin hyvin, että jokaisen vaikeankin käynnin jälkeen käteen oli jäänyt jotain positiivista ja hyvää.
Mun terapeutilla oli ihan hyvä syy terapian lopettamiseen, jos hyvää syytä nyt voi edes olla.. Mun terveydentila on senverran heikko, että mä tarvitsen hoitokäyntejä useamman kerran viikossa ja hänellä ei ole kalenterissa tilaa enemmälle kuin yhdelle tai maksimissaan kahdelle käynnille viikossa.
Lauantaina on koulun joulujuhla ja mä lupasin pitää alku- ja loppupuheen! Vähän jänskää!
Pitäkää peukkuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti