Ajatus.

Kävelen kotitietä pitkin matkalla kaupasta kotiin. Tuuli yltyy kokoajan eikä mulla ole pipoa. Astelen lumen peittämällä jäällä varovasti, sillä en halua kaatua. Korvissa tuntuu viileän tuulahduksen tuottama nipistyksen tunne ja kylmyys, onneksi kotiin ei ole pitkä matka.

Kun pääsen kotiin, otan ison kupin lämmintä kaakaota, istun sohvalle tietokone sylissä ja kirjoitan blogiin uuden tekstin..

Tälläinen "normaali" ajatus lämpimästä kaakaosta ja pehmeästä sohvasta kävi tänään päässäni, kun kävelin kaupasta kotiin. Hetken ajan näin mielessäni itseni istumassa olohuoneen sohvalla, läppäri sylissä ja lämmin kaakaomuki kädessä. Tämän ajatuksen kesken mieleeni tuli kuva itsestäni makaamassa kuolleena sohvalla, läppäri oli yhä sylissäni ja kaakaot olivat kaatuneet näppikselle. Ajatuksessa katsoin itseäni sivusta surullisena. Näytin niin kylmältä ja pelottavalta. Ihan kuin esineeltä.

Tälläset "näyt" on mulle melkeen jokapäiväisiä. Niitä tuli jo ennen kun menin osastolle, niitä tuli osastolla ja näköjään niitä tulee vieläkin.. En oo puhunu niistä koskaan kenellekkään. Ennen en kokenut niitä todenmukaisina, koska silloin niissä ei ollut mitään vahvaa tunnetta mukana. Nyt tunsin selvää surua, kun katsoin itseäni kuolleena, ja se pelottaa. Pelkään, että jonain päivänä joku tällaisista näyistä toteutuu..