lauantai 17. tammikuuta 2015

matka.

Istun jännittyneenä bussissa. Yritän katsella maisemia ja kiinnittää huomioni johonkin kivaan, mutta en onnistu. Laitan kuulokkeet korville ja musiikin soimaan. Bussiin tulee uusia ihmisiä ja jotkut jäävät kyydistä. Jokainen vieras katse tai vahingossa tapahtunut vilkaisu, joka kohtaa jännityksestä ja pelosta utuiset silmäni, saa minussa aikaan puistatuksen tunteen. Yritän vältellä katsekontaktia muiden matkustajien kanssa, sillä mulla on vahva tunne siitä, että jos joku katsoo mua silmiin niin hän pystyy näkemään mun ajatusmaailmani ja sen mitä mulle on tehty, enkä pidä siitä.
Puhelimessani oleva reittiopas-sovellus kertoo seuraavan pysäkin olevan minun pysäkkini, joten painan stop-nappia ja hetki sen jälkeen poistun bussista.
Seison bussipysäkillä ja vilkuilen ympärilleni, en näe sinua missään. Olet aikaisemmin sinä päivänä antanut minulle puhelinnumerosi, joten päätän soittaa sinulle. Kerrot olevasi tulossa ja jään pysäkille odottamaan. 
Mustatakkinen pitkä mies lähestyy minua ja vilkuttaa. Tunnistan sinut netissä nakemästäni kuvasta ja lähden kävelemään sinua kohti. Halaat minua ja kehut suloiseksi, kiitän ja lähden kävelemään vierelläsi asunnollesi. Hiljainen ääni päässäni pyytää minua kääntymään ja lähtemään kotiin, ääni huutaa että minulle ei saa tehdä näin. Sitä ääntä ei kuitenkaan kuunnella nyt. 
Näppäilet alaovella koodin ja avaat minulle oven. Kävelemme sinun kotiovellesi, Juttelet minulle rennosti, aivan kuin vieraan teinitytön päästäminen kotiisi olisi sinulle arkipäivää.. Siinä kohtaa minulla ei ole aikaa jäädä miettimään sitä.. Käännät avainta lukossa ja päästät minut asuntoosi. Riisun takkini ja kenkäni, ja kun kohotan katseeni kengistäni huomaan, kuinka olet siirtynyt seisomaan aivan minun eteeni. Seison selkä suorassa edessäsi, katse tiukasti lattiassa. Tunnen, kuinka otat minusta kiinni ja vedät minut itseäsi vasten. Kätesi vaeltavat vielä toistaiseksi puetulla vartalollani, paikoissa joihin noin vanha mies ei ole koskaan aikaisemmin koskenut. 
Otat kädestäni kiinni, johdatat minut makuuhuoneeseesi ja pyydät minua riisumaan kaikki vaatteeni. Tottelen, koska sillä hetkellä kun astuin asuntoosi, viimeiset huudot ja pyynnöt toivosta hiljenivät pääni sisällä.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ikävän tutulta. Mies, joka on niin vanha, että kukaan ei ole koskaan ollut niin vahva, joka on päässyt koskemaan niihin paikkoihini, joihin en haluaisi edes koskettavan. Silti jokin ajaa siihen tilanteeseen ja ajaa siihen, että ei pysty suojelemaan itseä eikä pitämään omista rajoistaan kiinni. Kaiken jälkeen jää vain traumat ja paha olo.

    Onko tämä muisto menneisyydestä vai jotain kauhaa, jota on tapahtunut juuri viime aikoina?

    Olen pahoillani puolestasi ja toivon voimia sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä kirjoitus oli muisto vuoden 2013 keväältä.
      kiitos kommentistasi<3

      Poista