Perjantai 27.2.2015
Istun autossa äidin kanssa matkalla kaupasta kotiin ja huomaan hymyileväni. Mietin, miksi hymyilen? Kysymyksen pohtiminen saa mieleni täyttymään ikävistä ajatuksista ja hymy katoaa kasvoiltani. Ilon ja hymyilyn tilalle tulee itseinho ja halu viillellä. Vähän vieraampana ajatuksena mielessäni pyörii myös halu oksentamisesta. Ilmeisesti kauppakeskuksessa juuri syömäni hampurilainen ei saanut tappajan hyväksyntää ja nyt hän haluaa hampurilaisen pois vatsastani.. Sinnittelen automatkan ajan ikävien ajatusten kanssa, ja kun saavumme kotiin halu oksentaa on onneksi kadonnut. Muistan, että pelkäsin pienenä oksentamista ja uskon että tappajan täytyy olla aika epätoivoinen yrittäessään saada minut oksentamaan..
Yhteistyö molempien ammattiauttajieni kanssa on pysähtynyt. Ongelma ei ole siinä että jättäisin tulematta käynnille tai olisin aina myöhässä.. Musta tuntuu et ongelma on mun pään sisällä. En osaa/halua/pysty avaamaan suutani ja sanomaan että mitä päässäni liikkuu.
Onnistuin onneksi eilen sanomaan terapeutilleni, että en tiedä mitä uskallan kertoa omasta olosta, koska siitä kertominen saa aikaan kovan itseinhoaallon.. nimimerkillä kokemusta on.. Toivon, että pystyisin pian kertomaan jollekkin päässäni liikkuvista asioista, sillä en halua että esim. oksennusjuttu menee yhtään pidemmälle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti