keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Hope anchors the soul - Toivo ankkuroi sielun

Viime viikolla tiet erkanivat lopullisesti vanhan terapeuttini kanssa. Oltiin kuljettu pitkä yhden vuoden ja neljän kuukauden matka yhdessä, ja paljon on ton matkan aikana tapahtunut. Läksiäislahjaksi sain terapeutiltani vihon, johon pitää kirjoittaa hyviä asioita joita voi lukea sillon kun on paha olla. Minusta vihko on ihana, ja olen sitoutunut kirjoittamaan vihkoon aina kun siltä tuntuu. :)
Kirjoitan vihkoon positiivisia ja eteenpäin vieviä kirjoituksia.

... Ja sano mitä ajattelet!

Arvosta itseäsi ja ajattele positiivisia ajatuksia itsestäsi.

Kenenkään ei tarvitse velloa yksin pahassa olossa. 
Minulle pahasta olosta kertominen vanhemmilleni on vaikeaa, sillä usein syytän itseäni pahan olon aikaansaajaksi enkä siksi kykene kysymään apua. Tiedän kuitenkin, että vanhempani ovat erittäin kiinnostuneita kuulemaan minun todellisia ajatuksia. Yritän opetella avaamaan suuni ja kertomaan miltä minusta oikeasti tuntuu. :)

4 kommenttia:

  1. Onpa ihana lahja terapeutilta sinulle! Olen itse katsellut tuota kaupoissa ja on tehnyt mieli ostaa. Terapiassa kun on oppinut "ankkureiden" merkityksen ja nykyään rakastan sekä ankkureita että ympärilläni on paljon ankkureiksi nimettyjä esineitä ja asioita, jotka muistuttavat tästä hetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkäät kirjoittamisesta ni suosittelen ostamaan täälläsen "valon vihon", mua se ainakin auttaa :)

      Poista
  2. Ootko käyny ottamassa sen sun kolibri tatuoinnin vielä? Minkä kokonen ja minne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo oon! Vasemman ranteen sisäpuolelle, laitan seuraavaan postaukseen kuvan siitä :)

      Poista