torstai 9. heinäkuuta 2015

Päätin olla vahva


Avasin tänään mökkiviikon aikana postilaatikkoon tipahtaneen kirjekuoren.. Kyseistä kirjettä olen odottanut jo kauan. Siinä lukee oikeuden määräämät korvaussummat, jotka siirtyvät monen mutkan kautta hyväksikäyttäjieni pankkitileiltä minun tililleni.
Varsinkin aluksi "tiedoituskirjeen" lukeminen tuntui hirveän vaikealta. Faktaa mustaa valkoisella. Virallisia papereita, joissa lukee, että olen joutunut törkeän seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. En tiedä, tuleeko sen faktan lukemisesta, sisäistämisestä ja ymmärtämisestä koskaan helppoa.. 
Lukiessa kirjettä, en voinut olla huomaamatta ja lukematta hyväksikäyttäjieni nimiä. Hyväksikäyttäjien nimien lukeminen sai pääni täyttymään takaumista ja keskusteluista joita kävin hyväksikäyttäjieni kanssa. Ahdistuin entistä enemmän.




Olo tuntui epätoivoiselta, heikolta ja päässä pyöri luovuttaminen. Hetken jo luulin, että joudun kirjeet luettuani samanlaiseen alamäkikierteeseen, joka vei minut psykiatriselle osastolle noin vuosi sitten. Minä kuitenkin päätin, että olen vahva, selviytyjä. Annoin itseni itkeä ja käsitellä juuri lukemaani asiaa itsekseni. Ajateltuani asiaa hetken yksin, kävin kertomassa juuri lukemani jutut siskolleni. Siskoni kanssa keskustelu sai hymyn huulilleni ja aloin löytämään valtiokonttorista tulleesta kirjeestä hyviä puolia.. Tililleni on tulossa aikamoiset shoppailurahat lähipäivinä! Tietysti iso osa summasta menee säästötililleni, mutta kyllä pieni osa summasta jää "hupikäyttöön".. ;)
Hymy huulilla heinäkuussa!


Ps. tässä kuva huhtikuussa ottamastani tatuoinnista!

2 kommenttia:

  1. Olen niin ylpeä sinusta! Olet vahva, rohkea nuori nainen! Sinä todella olet ansainnut nuo rahat, ja on todella hienoa luettavaa, että osasit kääntää asian vahvuudeksi, selvitymiseksi. Sinä saat tehdä rahoilla jotain sellaista, mitä olet tämän koko prosessin myötä hetkeksi menettänyt. Sinä olet tehnyt oikein ja me kaikki olemme sinusta ylpeitä! Saanko vielä kysyä että saatko siis eri henkilöiltä nuo korvaussummat? Minä olen mm. sinun prosessin kautta ymmärtänyt omat oikeuteni ja mahdollisuuteni ja olen menossa tapaamaan asianajajaa. Kiitos sinulle, sinä rohkea vahva selviytyjä. Anna tunteiden tulla, itke ja suret kuten teitkin. Kun takauma meinaa tulla, ota se vastaan tunteiden kanssa. Se suru saa tulla, sillä todella on lupa olla ja tulla ja kun sen vastaanottaa, se jää sivummalle ajan kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihanista sanoista <3 Joo, sain nyt korvauksia neljältä eri mieheltä..
      ihana kuulla että olen voinut blogini avulla rohkaista sinua viemään omia asioitasi eteenpäin! Paljon tsemppiä ja voimia sinne! <3

      Poista