torstai 1. lokakuuta 2015

ASP-viikko..


Tähän viikkoon on mahtunut paljon Ahdistusta, Stressiä ja Pelkoja.
Ensinnäkin, tällä viikolla oli ensimmäinen koeviikko. Se stressasi minua enemmän kuin olin ajatellut, jouduin stressistä tulleiden oireiden takia jopa käymään lääkärissä. Kauhea vatsakipu on jatkunut koko viikon.. Huomenna pitää mennä uudestaan lääkäriin, vaikka olen aika varma että vatsakipu johtuu stressistä. Haluan kuitenkin varmistaa, että mulla ei ole keliakiaa tai laktoosi-intoleranssia.
Vatsakivun lisäksi viikkooni on mahtunut muutakin ikävää ja ahdistavaa.. Maanantaina kävellessäni kirjastolle, vastaani käveli mies, joka hyväksikäytti minua useita kertoja ollessani 15-vuotias. Hänen näkeminen on pyörinyt päässäni koko viikon.. Pelkään, että hän kävelee vastaani uudestaa.. Pelkään, että joudun kasvotusten hänen kanssaan. Olen varma, että en kestäisi sellaista tilannetta. Pelkkä ajatuskin siitä sai minut viiltelemään eilen illalla ja tänään illalla luultavasti jatkuu..
Eikä siinä vielä kaikki.. Tiistaina sain kuulla että ainut tyttö jonka kanssa olen ystävystynyt koulussa, vaihtaa koulua. Uutisen kuuleminen musersi minut.. Mä toivoin niin kovasti, että mä olisin saanut hänestä ainakin koko lukioajan kestävän ystävän.. mutta ei.. Asumme niin kaukana toisistamme, että emme varmaankaan tule tapaamaan enää.. Tänään, kun oli hänen viimeinen päivä meidän koulussa, en pystynyt puhumaan hänelle sanaakaan. Olin niin surullinen, että en osannut käsitellä tunnettani.. Vaikutin varmaan hirveeltä ämmältä häntä kohtaan, mutta toivon että hän ymmärtää mistä käytökseni johtui..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti