Vuosipäivä

Heinäkuun viimeisten päivien läheneminen on tuonut mieleeni vuoden takaiset tapahtumat, sillä silloin minun ja perheenjäsenteni elämässä tapahtui iso muutos.
Vuosi sitten mun rakas perhe ja hoitooni osallistuvat ammattiauttajat tulivat siihen tulokseen, että mä en enää pärjää satunnaisilla käynneillä sairaanhoitajan tai terapeutin luona. Mä tarvitsin tiivistä apua, heti.
Tässä postauksessa kerron päivästäni, joka alkoi tavalliseen tapaan herättyäni omasta sängystäni isäni luona ja joka päättyi kyyneleet silmissä psykiatrisen osaston vieraaseen ja kovaan sänkyyn.

"Mulla ja äidillä alkaa loppua ideat kesken. 

Me ei enään tiedetä, riittääkö  sulle se apu mitä me pystytään hoitotahojen kesäloman aikana kotona tarjoomaan.."

Näin alkoi minun ja isäni välinen keskustelu mukavasti kuluneen päivän ja kahvitteluhetken jälkeen. Vakava-aiheinen keskustelu yllätti minut täysin, sillä mitään "ihmeellistä" ei ollut päivän aikana tapahtunut.

"Sopisiko sulle, että lähdettäis nyt tästä suoraan Jorviin päivystykseen?"

Keskustelun, tai pikemmin iskän yksinpuhelun, aikana hän kertoi monta kertaa, kuinka paljon hän ja äitini rakastavat minua. Iskä, äiti ja hoitooni osallistuvat henkilöt olivat huolissaan voinnistani. Tiesin, että iskä ja äiti halusivat vain minun parastani.

 Ainut asia minkä muistan sanoneeni keskustelun aikana oli, että suostun osastohoitoon.

Saavuttuamme Jorviin, jouduimme odottamaan lähes pari tuntia ennen kuin päästiin lääkärin luokse. Ahdistuksen ja jännityksen takia en pystynyt kertomaan tuntemattomalle lääkärille koko totuutta voinnistani. Sillä hetkellä iskäni onneksi astui huoneeseen sisään ja kertoi lääkärille turhia kiertelemättä itsemurha-ajatuksistani ja viiltelystä. Lääkäri lähetti minut eteenpäin tutkittavaksi.

Lääkärikäynnin jälkeen ahdistus oli selkeästi ottanut kehossani vallan, sillä en muista mitään mitä tässä välissä tapahtui. Seuraava asia minkä muistan on, että pyydän isääni menemään käytävään odottamaan ja minä istun kahden tuntemattoman naisen kanssa pienessä huoneessa. He ovat työntekijöitä aikuisten psykiatrisen osaston puolelta. He juttelivat minun kanssa rennosti, kyselevät lähinnä itsemurha- ja viiltelyjutuista.

Juteltuani pitkään näiden naisten kanssa, he soittivat Töölön psykiatriselle akuuttiosastolle ja varasivat minulle paikan sieltä. Olimme onneksi isäni kanssa autolla liikkeellä, joten ei tarvinnut matkustaa ambulanssilla..

Saavuttuamme osastolle olin todella ahdistunut ja paniikissa. En muista ensimmäisestä yöstäni osastolla mitään muuta kuin sen, että itkin paljon.


Osastojaksostani tuli pidempi kuin kukaan meistä oli alunperin ajatellut. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että läheiseni, hoitooni osallistuvat ihmiset ja blogini seuraajat jaksoivat tukea minua vaikean jakson aikana. Kiitos ♡

Kesäloman kuulumisia

Kesäloma on sujunut ihan kivasti, oltiin äidin ja pikkusiskon kanssa viimeviikko Kemiössä. Oli rentouttavaa päästä pois pääkaupunkiseudun melskeestä.

Mielessä on pyörinyt vuoden takaiset tapahtumat, sillä lähes vuosi sitten 29.7.2014 jouduin/pääsin psykiatriselle osastolle ja olin osaston listoilla tammikuun 2015 alkuun. Ajattelin kirjottaa postauksen siitä päivästä kun jouduin osastolle, ajatuksistani ja kuvata yleisesti psykiatrisen osaston toimintaa.

Kaksi tyttöä

Istun bussissa, kuulokkeet korvilla ja tuijotan ulos ikkunasta. Huomaan kauniin, suurinpiirtein ikäiseni, tytön kävelevän bussiin sisään. En aluksi kiinnitä huomiota hänen kasvoihinsa, sillä ensimmäisenä katseeni kiinnittää tummanpunainen hame, joka hänellä on yllään. Hameesta katseeni kohottautuu ylöspäin ja vilkaistuani tytön kasvoja, tunnistan hänet. 

Tyttö oli paras kaverini, ennen kun menin noin vuosi sitten osastolle. Vielä noin 1,5vuotta sitten vietimme kaiken ajan koulussa yhdessä. Näimme vain harvoin vapaa-ajalla, emmekä koskaan puhuneet henkilökohtaisista asioista, mutta viihdyimme toistemme seurassa koulussa.  

Nyt näen hänet ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Hän kävelee kapeaa käytävää pitkin, pysähtyy kohdallani ja jää toiselle puolelle käytävää istumaan. Luulen tytön tunnistaneen minut ja jään odottamaan "Moi!":ta tai edes hymyä, mutta selkeästi luulin väärin. Ei hymyä, ei tervehdystä, ei mitään. Vain kaksi tyttöä, eri puolilla käytävää, tuijottamassa ikkunasta ulos tyhjyyteen.

Päätin olla vahva

Avasin tänään mökkiviikon aikana postilaatikkoon tipahtaneen kirjekuoren.. Kyseistä kirjettä olen odottanut jo kauan. Siinä lukee oikeuden määräämät korvaussummat, jotka siirtyvät monen mutkan kautta hyväksikäyttäjieni pankkitileiltä minun tililleni.

Varsinkin aluksi "tiedoituskirjeen" lukeminen tuntui hirveän vaikealta. Faktaa mustaa valkoisella. Virallisia papereita, joissa lukee, että olen joutunut törkeän seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. En tiedä, tuleeko sen faktan lukemisesta, sisäistämisestä ja ymmärtämisestä koskaan helppoa.. 

Lukiessa kirjettä, en voinut olla huomaamatta ja lukematta hyväksikäyttäjieni nimiä. Hyväksikäyttäjien nimien lukeminen sai pääni täyttymään takaumista ja keskusteluista joita kävin hyväksikäyttäjieni kanssa. Ahdistuin entistä enemmän.

Olo tuntui epätoivoiselta, heikolta ja päässä pyöri luovuttaminen. Hetken jo luulin, että joudun kirjeet luettuani samanlaiseen alamäkikierteeseen, joka vei minut psykiatriselle osastolle noin vuosi sitten. Minä kuitenkin päätin, että olen vahva, selviytyjä. Annoin itseni itkeä ja käsitellä juuri lukemaani asiaa itsekseni. Ajateltuani asiaa hetken yksin, kävin kertomassa juuri lukemani jutut siskolleni. Siskoni kanssa keskustelu sai hymyn huulilleni ja aloin löytämään valtiokonttorista tulleesta kirjeestä hyviä puolia.. Tililleni on tulossa aikamoiset shoppailurahat lähipäivinä! Tietysti iso osa summasta menee säästötililleni, mutta kyllä pieni osa summasta jää "hupikäyttöön".. ;)

Hymy huulilla heinäkuussa!

Ps. tässä kuva huhtikuussa ottamastani tatuoinnista!

Itsevarmuuspakkausbiisejä ja muuta

Ahdistuksen rauhoittamiseen:

Sam Smith - Lay Me Down
Agnes Obel - Tokka
James Vincent McMorrow - Higher Love
I'm In Here piano/vocal version - Sia
Shawn Mendes - Never Be Alone
Coldplay - Magic

Epämukavissa tilanteissa, kuten esimerkiksi kiireisessä ostoskeskuksessa, kuulokkeiden laittaminen korville tuntuu huojentavalta. Saa keskittyä ja uppoutua kuulokkeista kuuluvaan olosta riippuvaan musiikkiin. Ulkomaailman sulkeminen ulkopuolelle ja itsensä eristäminen helpottaa suuresta ihmisjoukosta johtuvaa ahdistusta, mutta toisaalta sillä on myös huonot puolet. Itsensä "eristäminen" kuulokkeiden avulla saa yleensä mielen levottomaksi ja silloin päässä alkaa pyöriä esim. hyväksikäyttötraumat, jotka saavat ahdistuksen nousemaan yleensä korkeammaksi kuin se oli ennen kuulokkeiden korviin laittoa.

Itkemiseen:

Damien Rice - 9 Crimes
Johanna Kurkela - Prinsessalle
Carl Espen -Silent Storm
Birdy - Shelter
Låpsley - Station
Ludovico Einaudi - Nuvole Bianche

Mä oon ihan pikkupikkutytöstä asti ollut kova itkemään. Itkin aina kun jotain vähänkin ikävää tapahtui tai jos sisarukseni edes leikillä kiusasivat minua. En muista että olisin ollut hyvä puhumaan tunteistani, sillä selvisin kaikesta itkemällä ja sanomalla, että olen väsynyt tai nälkäinen.
Ennen hyväksikäyttöjäni muistan olleeni edelleen kova itkemään ja purkamaan sitä kautta tunteitani. Hyväksikäyttöjen jälkeen itkemisestä on kuitenkin tullut huomattavasti vaikeampaa, joskus jopa mahdotonta. En antanut itselleni lupaa purkaa tunteitani itkun avulla, kai mä pidin sitä liian helppona pakotienä ikävistä ajatuksista.
Nyt, kun yritän pikkuhiljaa pystyä käsittelemään hyväksikäyttöjä, joskus vaan tulee pakottava tarve itkeä. Mieli haluaa purkaa patoutuneita tunteita ja päästää niistä hetkeksi irti, mutta joku pieni osa minusta ei hyväksy sitä ja estää itkemisen. Silloin otan avuksi musiikin. Kuuntelen surullisia biisejä jotka auttaa minua itkemään ja pitävät minut "läsnä", ilman että katoan kokonaan omaan maailmaani.

Hengailu:

Leo Kaylan - Fingertips
Marian Hill - Lovit
Haloo Helsinki - Kuussa Tuulee
Sara Bareilles - Love Song
Rihanna - Rude Boy

Hyvä olo ja rentoutuminen = hengailumusa.
Tossa pari esimerkkibiisiä, joita tykkään kuunnella.


Itsevarmuuspakkaus:

Vigiland, Thim Sway - Shots And Squats
Selena Gomez- Good For You
Fift Harmony - Worth It
Tove Lo - Talking Body

Tällaisia itsevarmuuspakkausbiisejä kuuntelen esimerkiksi matkalla kohti entisen terapeuttini vastaanottoa, sillä jouduin käyttämään matkalla ensin bussia, sitten junaa jonka jälkeen oli vielä pieni kävelymatka kiireisen Helsingin keskustan läpi.
Ohittaakseni suuret ihmis- ja erityisesti miesjoukot, laitoin kuulokkeista tulemaan iloisia biisejä. Ne antoivat ja antavat edelleen rohkeutta jännittäviin tilanteisiin. Biisit ja niiden rohkaisevat sanat antavat voimaa ja itsevarmuutta kävellä ihmisjoukkojen ohi leuka pystyssä, suosittelen itsevarmuuspakkausbiisejä muillekkin ahdistuksesta kärsiville!

Hope anchors the soul - Toivo ankkuroi sielun

Viime viikolla tiet erkanivat lopullisesti vanhan terapeuttini kanssa. Oltiin kuljettu pitkä yhden vuoden ja neljän kuukauden matka yhdessä, ja paljon on ton matkan aikana tapahtunut. Läksiäislahjaksi sain terapeutiltani vihon, johon pitää kirjoittaa hyviä asioita joita voi lukea sillon kun on paha olla. Minusta vihko on ihana, ja olen sitoutunut kirjoittamaan vihkoon aina kun siltä tuntuu. :)

Kirjoitan vihkoon positiivisia ja eteenpäin vieviä kirjoituksia.

... Ja sano mitä ajattelet!

Arvosta itseäsi ja ajattele positiivisia ajatuksia itsestäsi.

Kenenkään ei tarvitse velloa yksin pahassa olossa. 

Minulle pahasta olosta kertominen vanhemmilleni on vaikeaa, sillä usein syytän itseäni pahan olon aikaansaajaksi enkä siksi kykene kysymään apua. Tiedän kuitenkin, että vanhempani ovat erittäin kiinnostuneita kuulemaan minun todellisia ajatuksia. Yritän opetella avaamaan suuni ja kertomaan miltä minusta oikeasti tuntuu. :)

Epätoivo

Laitan kuulokkeet korviin ja suljen silmät. Mulla on tosi paha olla. Yritän kuulokkeiden ja musiikin avulla päästä sisälle mun omaan mieleen ja maailmaan. Omaan maailmaan, jossa saan olla yksin. Omassa maailmassa ketään ei tarvitse miellyttää eikä kukaan ole pyytämässä tekemään jotain jonkun puolesta. Todellisessa maailmassa mä voin pahoin. En osaa sanoa ei. Mulla on vaikeuksia kestää todellista maailmaa ja todellista minää. Mä en kestä sitä, miten annan ihmisten kohdella mua.

Mulla ei oo koskaan ollu kauheen hyvä itsetunto ja oon aina ainakin jossain määrin ajatellu, et mun pitää miellyttää muita ihmisiä, vaikka se ei tuntuis omasta mielestä hyvältä. Niillä perusteluilla mä annoin niiden miehien hyväksikäyttää mua sillon pari vuotta sitten. Nyt tänä päivänä, en vieläkään osaa arvostaa itseäni, mutta tunnen että oon ehkä edistymässä siinä asiassa. Mä oon tänään miettiny tosi paljon, että miksi annoin ja annan ihmisten kohdella mua kun jotain roskaa? 

Miks mä en sano vastaan? 

Miksi annan ihmisten tehdä mulle pahaa? '

Mitä väärää mä oon tehnyt, jos ansaitsen tällasta kohtelua?